Opetustiloina vuosikausia olleet Puistopolun peruskoulun Punakiventien toimipisteen parakit vietiin pois lokakuun puolessa välissä.
Opetustiloina vuosikausia olleet Puistopolun peruskoulun Punakiventien toimipisteen parakit vietiin pois lokakuun puolessa välissä.
FC Viikingit/S.C.P nousi Nelosen kauden päätteeksi miesten jalkapallon Kolmoseen. Vuonna 2014 perustettu joukkue on pääosin FC Viikingeissä vanhoista junioreista koostuva kaveriporukka, joka haluaa pelata mahdollisimman korkealla sarjatasolla.
Helsingin kaupungin osallistuva budjetointi OmaStadi huipentuu ensi viikolla, kun selviää, mitkä kaupunkilaisten ehdotukset toteutetaan. Äänestysaikaa on jäljellä torstaihin 28.10. kello 20 saakka.
Helsingin Shukokai Karate valmistautuu junioreiden SM-kilpailuihin junioriharrastajien määrän kasvaessa voimakkaasti.
Kallahdessa Mustankivenaukiolla rikottiin kerrostalojen ikkunoita perjantaiaamyönä 15.10.
Lukijan kuvassa on 14-vuotiaan harrastelijataiteilija Erik Riikosen hieno maalaus Kallahdesta.
Lauantaina 16.10. Meri-Rastilassa oli parvekkeelle tulipalo ja sunnuntaina 17.10. liikkuvan auton takalasi rikottiin todennäköisesti ilotulitteella.
Suomen Olympiakomitea ja Metsä Group tekevät yhteistyötä urheiluvalmennuksen saralla. Metsä Groupin myöntämät stipendit takaavat ammattimaisen valmennuksen, josta pääsee nauttimaan myös Vuosaaren Puistopolun urheiluyläkoulu.
Rahtiliikenne Helsingin satamien kautta kulkee vilkkaasti ja erityisesti vienti vetää hyvin vuoden kolmannen neljänneksen lopulla. Sen sijaan laivamatkustus ei ole matkustusrajoitusten helpottamisesta ja koronarokotuskattavuuden noususta huolimatta vilkastunut odotetulla tavalla.
Lukijan kuvassa varpuset ovat kahvittelemassa syyssäässä.
Viime viikonloppuna Viikingit pelasi sekä lauantaina 16.10. että sunnuntaina 17.10., kun vastassa oli ensiksi jaettu sarjakärki HC Vantaa ja toisena Kellokosken Alku.
Aurinkolahteen Palvelukeskus Albatrossin yhteyteen rakennettavan seniorikeskuksen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Alustavan arvion mukaan rakentaminen alkaa vuonna 2024.
Artikkelissa on Vuosaareen liittyviä OmaStadi-ehdotuksia tiivistettynä, joista voi äänestää 6.10. alkaen osoitteessa omastadi.hel.fi
FC Viikinkien aikuisten jalkapallosarjoissa on pelattu ratkaisupelit.
Vuotalon vieressä Vuosaarentie 7:ssä tyhjillään olevan entisen lukiorakennuksen tiloihin on loihdittu salaperäinen, unenomainen esitysinstallaatio Vyöhyke V. Se on matka menneeseen, tulevaan, erilaisiin elämiin ja todellisuuteen.
Viikinkien jääkiekon edustusjoukkue seilaa voittoputkessa 2. divisioonassa.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6.10. Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muutoksen, jonka mahdollistaa asuntojen rakentamisen noin 2 000 uudelle asukkaalle.
Kahvikorttelissa Kahvipavunkujalla toimivalla Pizza Hut Vuosaarella alkoi syksyllä kolmas toimintavuosi.
Döner Harju avasi hiljattain Vuosaaren Kahvikortteliin Kahvipavunkujalle uusimman ravintolansa. Se on Döner Harjuista kolmas.
Artikkelissa kerrotaan Vuosaari-toimikunnan kuulumisia.