Vuosaarelaisen Petri Pietiläisen luontokuva on jälleen saanut palkinnon: oheisella kuvalla irtosi Fotofinlandia 2020 -valokuvauskilpailun luontokuvasarjan kolmas sija
Vuosaarelaisen Petri Pietiläisen luontokuva on jälleen saanut palkinnon: oheisella kuvalla irtosi Fotofinlandia 2020 -valokuvauskilpailun luontokuvasarjan kolmas sija
Vuosaaressa asuu kymmenen prosenttia Helsingin nuorista. Kaikilla 6. luokan oppilailla on oikeus jatkaa yläkoulussa siinä yhtenäisessä peruskoulussa, missä he nyt ovat.
Kennelliiton yksi vuoden 2020 Sankarikoiraksi valitsemista koirista on vehnäterrieri Nessa, jonka ansioista pulaan joutunut mies pelastettiin Kangaslammen rantavedestä marraskuussa 2019.
Sunnuntaiaamuna 1.11. kello 7 aikaan törmäsi moottoripyörä Niinisaarentien–Porslahdentien kiertoliittymään.
Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä 10.11. saakka. Asukasmäärän lisäys kaava-alueella on noin 2 000 asukasta.
Lukijan kuvassa näkyy kaunis lokakuinen aamu Vuosaaren sataman suunnalta kuvattuna.
Viikinkien 2. divisioonassa pelaava edustusjoukkue voitti ja hävisi 24.10. ja 25.10. pelatut ottelunsa.
Nuoret valtasivat 19.10. tyhjillään olevan Hästholmenin entisen leirikeskuksen. Valtaus loppui 27.10., koska valtaajat eivät päässeet Helsingin kaupungin kanssa sopuun tilojen vuokrahinnasta.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla on vuorossa aurinkolahtelaisen Alpo Aaltokosken esittely.
Tehostetun talvihoidon pyöräilyreittejä laajennetaan Vuosaareen. Samalla etsitään talviliikenteen agentteja raportoimaan ja kuvaamaan Helsingin pyöräliikenteen kehityskohteita.
Helsingin kuvataidekoulu on laajentanut toimintaansa Vuosaaressa tänä syksynä. Koulu tarjoaa lapsille ja nuorille ensimmäisenä kuvataidekouluna Suomessa mahdollisuuden opiskella taiteen perusopetuksen Mediataiteen laajaa oppimäärää.
Vuosaari Golfin kauden 2020 pelaajamäärä ylitti 40 000 keskiviikkona 14.10. Tämä on Vuosaari Golfin yhden kauden ennätys.
OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Helsinki käyttää 8,8 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Vuosaareen on tullut paljon ideoita ja niitä voi antaa vielä 25.10.2020 saakka.
Kauppakeskus Columbuksen edustalla tapahtui puukotus tiistaina 20.10. Poliisi otti puukotuksesta epäillyn miehen kiinni Tallinnanaukiolta.
Vuoden 2020 luontokuvaksi valitun kuvan otti 26 vuotta Vuosaaressa asunut Petri Pietiläinen Vuosaaressa.
Rantakiventiellä sijainneen lähes 120-vuotiaan koulurakennuksen palaminen käyttökelvottomaksi on aiheuttanut paljon keskustelua Vuosaaressa. Arkkitehti Jussi Ukkonen Vuosaari–Vartiokylänlahti-tiimistä sekä Matti Lipponen Vuosaari-Seurasta kommentoivat, mitä suunnitelmia rakennukselle oli ennen sen tuhoutumista.
FC Viikinkien miesten jalkapallon Kakkosessa pelaavalla edustusjoukkueella on enää pieni mahdollisuus säilyä sarjassa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti 20.10. kokouksessaan monia Meri-Rastilaa ja Rastilaa koskevia asioita.
Nordsjö-Botby folkskolan entinen koulurakennus Rantakiventiellä tuhoutui pahoin tulipalossa perjantaina 16.10. aamuyöstä. Lähes 120-vuotinen rakennus ehti kokea historiansa aikana kovia, mutta säilyi silti näin kauan pystyssä.
Naisten jalkapallon FC Viikingit/2-joukkue nousee ensi kaudesta Kolmoseen.