Vuosaaren Kallahdenniemessä pelastettiin lauantaina 16.1. kello 15 aikaan jäihin pudonnut ihminen.
Uutiset
Korona keskeytti uimisen toistamiseen – Orcan kausi oli silti onnistunut
Uimaseura Orca Helsingin menestyksekäs kausi 2020 keskeytyi toistamiseen koronan vuoksi. Koronasta huolimatta Vuosaareen ja muualle Itä-Helsinkiin keskittyneen uimaseuran kaudessa oli lukuisia hyviä asioita.
Musiikkitervehdys kotiovelle
Merikorttikuja 6:ssa asuva Lia Borgström koki joulunpyhinä melkoisen yllätyksen, kun ryhmä huippumuusikoita tuli laulamaan hänen kotiovelleen kauniita joulusävelmiä.
Kaupunkipyöräasemat kesällä Vuosaareen
Tulevana kautena kaupunkipyöräpalvelu kattaa koko Helsingin lukuun ottamatta Kehä III:n ulkopuolelle jääviä alueita. Täten myös Vuosaari saa odotettuja kaupunkipyöräasemia.
Putkirikko nyt Hettarin tekonurmen kohdilla
Vuodenvaihteen tienoilla tapahtui putkirikko Heteniityntien tekonurmikentän kohdilla. Kentän alapuolisiin rakenteisiin tuli laaja vesivahinko, jonka vuoksi osa tekonurmesta revittiin auki.
Vuosaaren piparitalomestaruus 2020 ratkesi!
Vuosaaren piparitalomestaruus 2020 -kisa on ratkennut. Vuosaarelaiset äänestivät kisassa ahkerasti, kaikkiaan yleisöääniä tuli 600 kappaletta.
Ruoppauslouhetta Hernesaareen sekä lisää aurinkopaneeleja satamaan
Vuosaaren meriväylän syventämisestä syntyvä louhe hyödynnetään Hernesaaressa. Vuosaaresta on tuotu louhetta Hernesaareen jo noin 210 000 m2. Louheen 21 kilometrin matka tehdään meritse, mikä vähentää osaltaan ruuhkaa Helsingin kaduilla. Hernesaaren ruoppaus- ja täyttötyöt jatkuvat vielä vuoden 2021 puolella. Alueella tarvittavien meritäyttöjen määrä on kokonaisuudessaan 1 200 000 kuutiometriä. Hernesaareen rakennetaan 2020-luvulla noin 7 500 asukkaan…
Tehostettua talvihoitoa kävely- ja pyöräteille Vuosaaren satamasta Itäkeskukseen
Helsingin kaupunki hoitaa pyöräliikenteen tärkeimpiä reittejä tehostetusti talviaikaan. Pyörätien vieressä kulkeva kävelytie hoidetaan myös yhtä hyvin, jos se vain on mahdollista.
Vuodenvaihde Vuosaaressa oli rauhallinen pelastustoimen kannalta
2020–2021 vuodenvaihde oli poikkeuksellisen rauhallinen. Hälytystehtäviä Vuosaaren VPK:lle ei tullut yhtään.
Poliisi etsii Meri-Rastilassa kaupan ryöstänyttä henkilöä
Meri-Rastilan ostoskeskuksessa ryöstettiin kauppa sunnuntaina 13.12.2020 kello 12.03. Poliisi etsii tekijää valvontakamerakuvien avulla.
Joulua ikkunoiden takaa
Koronan vuoksi erilaisia perinteitä on täytynyt muuttaa ja soveltaa: Vuosaaren Urheilutalo toteutti jokavuotisen joulumaan osittain tuulikaappiinsa, ja päiväkoti Kurkimoisiossa joulujuhlan korvasi ikkunoissa ollut joulunäyttely.
Kuoronjohtaja rakastaa soinneilla herkuttelua – Nina Melasalmi on luotsannut Discantusta 20 vuotta
Musiikin maisteri Nina Melasalmi on johtanut Discantus-kuoroa 20 vuoden ajan. Moni nykyisistä laulajista oli kuoron riveissä jo sitä ennen, ja Melasalmi sanoo sen kertovan paljon harrastukseen sitoutumisesta.
Uutelan Tähtipolku houkuttelee seikkailulle pimeään
Uutelan rantareitille ripustettiin maanantaina 14.12. Ursa ry:n tähtikuviorasteja sisältävä heijastinpolku. Uutelan Tähtipolun tavoite on innostaa luontoon liikkumaan vuoden pimeimpään aikaan ja tehdä tähtitaivasta tutuksi.
Roberto Nucciosta FC Viikinkien uusi valmennuspäällikkö
Roberto Nuccio, 54, aloittaa 1.1.2021 FC Viikinkien valmennuspäällikkönä. Roberto on tehnyt pitkän uran jalkapallossa niin Suomessa kuin myös synnyinmaassaan Italiassa.
Vuosaarelaisen Ellin piirustus J. K. Rowlingin kirjassa
Vuosaarelaisen Elli Kämäräisen piirtämä kuva valittiin J. K. Rowlingin uuden kirjan kuvitukseen.
Hajuhaitta paikannettiin
Vuosaaressa ja muuallakin Itä-Helsingissä leijaili epämiellyttävä, voimakas haju torstaina 10.12. Illalla hajulle löydettiin lähde Vuosaaren satamasta.
Ihan tavallinen vuosaarelainen: Reino Janhunen
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla kertoo elämästään Vuosaaressa Reino Janhunen, joka on ollut lehden Vuosaari-lukija sen perustamisvuodesta alkaen.
Uutelan kanavan vesiputous
Lukijan kuvassa on Uutelan kanavan vesiputouksessa pitkiä jääpuikkoja.
Vuosaaren leijonien keräys teki taas hyvää
Koronarajoituksista huolimatta Auta lasta, auta perhettä -keräyksen tuotto oli hyvä, kaikkiaan kerättiin 17 kärryllistä elintarvikkeita, leluja ja muuta tavaraa Pienperheyhdistyksen kautta välitettäväksi vähävaraisille vuosaarelaisille perheille.
Kun talvi katoaa
Kansainvälisesti tunnetun vuosaarelaisen luontokuvaaja Markus Varesvuon kuvia on Otavan kustantamassa uudessa luontokirjassa Katoava talvi – Pohjoisen eläimet ilmaston muuttuessa. Ajankohtaisen kirjan tekijäkaarti on muutenkin kasattu alan suomalaiselta huipulta.
