3.–6.-luokkalaisille suunnattuun Valekalevala-kirjoituskilpailuun osallistui 186 teosta ympäri Suomea. Kirjaan valittiin 48 parasta kirjoitelmaa, joista 8 on Vuosaaren Puistopolun peruskoulun taideilmaisun oppilailta.
3.–6.-luokkalaisille suunnattuun Valekalevala-kirjoituskilpailuun osallistui 186 teosta ympäri Suomea. Kirjaan valittiin 48 parasta kirjoitelmaa, joista 8 on Vuosaaren Puistopolun peruskoulun taideilmaisun oppilailta.
Korona-ajan rajoitukset ovat laittaneet tapahtumajärjestäjät keksimään uusia keinoja erilaisten tapahtumien ja näyttelyiden esittämiseen ja ihmisten ilahduttamiseen. Esimerkiksi erilaisia ikkuna-joulukalentereita on eri puolilla Vuosaarta.
Kauppakeskus Columbuksessa on esillä joulukuussa valokuvanäyttely Uusi arki. Näyttelyn otokset ovat syntyneet Vuosaari 21 -yhteisötaidehankkeen työpajoissa.
Vuosaarelainen Lions Club Soihdut lahjoitti 2 000 euron edestä lahjakortteja Vuosaaren vähävaraisille perheille. Korona-ajasta huolimatta muitakin hyväntekeväisyystempauksia on loppuvuodesta.
Itsenäisyyspäivää vietettiin tänä vuonna poikkeusoloissa. Muun muassa Vuosaari-Seura laski seppeleet muutamalle muistomerkille.
Eri vuosaarelaisyhteisöjen allekirjoittamassa kirjoituksessa kerrotaan Meri-Rastilan rantametsän puolesta käydystä vuosikymmenten taistelusta.
Vuosaaren keskustaan metroaseman ja Columbuksen läheisyyteen nousee 2020-luvulla 2 800 uutta asuntoa noin 5 000:lle asukkaalle. Alueelle tulee korkeita tornitaloja, joista korkeimpaan tulee 33 kerrosta. Jutussa voi tutustua tulevien vuosien hankkeisiin.
Koronatilanteen vuoksi itsenäisyyspäivänä ei järjestetä vuosikymmenten perinteiden mukaista Vuosaaren Lions Clubien itsenäisyyspäiväjuhlaa. Sen sijaan Auta lasta, auta perhettä -keräys pidetään kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 5.12.
Vuosaari-Seura haluaa ilahduttaa kaikkia vuosaarelaisia joulukoivulla, joulukalenterilla ja joulukuusella.
Vuosaarelaisten taiteilijoiden joulukalenteri on nähtävillä Villa Lill Kallvikin (Juhannusruusunkuja 5) ikkunoissa 1.–24.12.2020 joka päivä kello 18–22. Kalenterin taiteilijajoukkoon kuuluu muun muassa kuva-, tekstiili-, keramiikka- ja valokuvataiteilijoita, muotoilijoita, runoilijoita sekä tanssijoita.
Vuotalo järjestää joulukuussa ensimmäisen Vuosaaren asukkaiden piparkakkutalokilpailun.
Vuoden 2020 viimeiset Mosaiikkitorin markkinat järjestettiin 22.11. Mikäli korona hellittää eikä rajoituksia tiukenneta, niin ensi keväänä markkinat järjestetään ensimmäisen kerran 23.5.2021.
Sähköpolkupyörän anastusaikeet johtivat muidenkin rikosepäilyjen jäljille.
Vuosaaren lukiosta valmistuu taas joukko ylioppilaita. Samaan aikaan uusi lukiorakennus valmistuu vauhdilla Vuosaaren keskustaan.
Perjantaina 20.11. iltapäivällä rikottiin Ulappasillan tyvessä olevan ravintolan ikkuna kivellä.
Roba-poliisisarjan viidennen kauden kuvaukset olivat käynnissä Kallahden Saseka-talolla tiistaina 24.11.
Lukijan kuvassa on leijalauta Kallvikissa.
Kauppakeskus Columbuksessa elokuussa 2019 kauppakeskuspäällikkönä aloittanut Karoliina Hurmerinta kertoo työstään Vuosaaressa. Koronatilanteesta huolimatta kauppakeskuksessa on ollut positiivinen ilmapiiri.
Vuosaaren kartano on viime aikoina ollut otsikoissa siihen liittyvien myyntisuunnitelmien takia. Helsingin kaupunki on laittamassa kartanoa myyntiin. Kaupungilla ja Limonaatia ry:llä on ollut myös keskusteluyhteys siitä, millaista toimintaa kartanolla saattaisi jatkossa olla.
Helsingin itäiseen saaristoon laaditaan hoito- ja kehittämissuunnitelmaa. Suunnitelmassa esitetään toimenpiteitä, joiden avulla voidaan parantaa saariston virkistyskäyttöä ja mahdollistaa yhä useammalle pääsy Helsingin kaupungin omistamiin hienoihin saarikohteisiin.